Koska vauva omaan huoneeseen nukkumaan?

Nooa alkaa lähenemään 10 kuukauden ikää ja nyt meillä onkin herännyt ajatus, koska poika pitäisi siirtää omaan huoneeseen? Nooa oli noin puolivuotiaaksi erittäin hyvä nukkuja. Taisi olla jopa vajaa parikuinen, kun hän alkoi nukkua täysiä öitä tai heräsi aikaisintaan hyvin varhain aamulla. Kuuden kuukauden kohdalla tapahtui jotakin ja meillä alkoivat yölliset tissirumbat. Syömään heräiltiin vähän väliä, ei kuitenkaan ihan täysin mahdottomia kertoja, mutta 1-5 kertaa. Kun siihen lisätään esikoisen univaikeudet, ei meille vanhemmille jäänyt kovin montaa tuntia aikaa nukkua. Viime aikoina Nooa onneksi vähensi heräämistä ja kerrat vakiintuivat noin kahteen tissittelyyn yössä. Eli siis huonomminkin voisi olla.

Pari viikkoa sitten aloin olla kuitenkin jo niin huonotuulinen ja väsynyt, että D päätti alkaa heräilemään Nooan kandsa öisin ja minä saisin nukkua sohvalla. Olenkin todella lyhyessä ajassa huomannut, kuinka ihan totta parin kunnolla nukutun yön jälkeen olen aivan eri ihminen!

Nooa aika pian huomasi, että jaaahas tältä tyypiltä puuttuu tissit, no nukutaan sitten. Ensimmäiset yöt menivät helposti, pari vaikeampaa on ollut välissä, mutta unet ovat jälleen pidentyneet noin kello viiteen.

Tissitakiaisen uni kuitenkin häiriintyy sillä sekunilla kun tissit astuvat huoneeseen. Siksi olemmekin nyt alkaneet miettiä, pitäisikö Nooan pikkuhiljaa siirtyä omaan huoneeseen. Meillä on onneksi mukava sohva, jossa on hyvä nukkua, silti kaipaisin jo omaa sänkyä.

Pistinkin pientä kyselyä pystyyn eräässä vauvaryhmässä, minkä ikäisenä vauvat ovat siirtyneet omaan huoneeseen. Vastaukset vaihtelivatkin noin yhden kuukauden ja yhden vuoden välillä. 

Eevi siirtyi aikoinaan vasta vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä, mutta asuimme ennen sitä kaksiossa, joten omaan huoneeseen siirto ei ollu edes mahdollista.

Tiedän, että Nooan siirtäminen omaan huoneeseen saattaisi parantaa kaikkien yöunia, mutta kynnys on suurin ehkä minulla itselläni.. Taidamme kuitenkin pian koittaa siirtoa, kunhan olen itse täysin varma asiasta. Mutta odotamme ainakin siihen kymmenen kuukauden ikään.

Haluaisin kuulla vielä, koska teillä on siirtynyt lapset omiin huoneisiin? Onko oma huone vaikuttanut heräämisiin/yöuniin?

AJATUKSIA RINTOJEN PIENENNYKSESTÄ

Sain rintani jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Muistan kuinka ala-asteella muiden ollessa vielä lapsen vartalossa, minun kroppani alkoi kehittyä huimaa vauhtia. Kun muut käyttivät pelkkiä t-paitoja, minä jouduin jo etsimään itselleni ensimmäisiä rintaliivejä. En tuntunut enää kuuluvani joukkoon ja häpesin vartaloani. En minä tälläisiä tilannut, en ainakaan vielä, ajattelin. Mutta siinä ne kuitenkin jo olivat.

Sain pojilta paljon huomiota ja vaikka toisaalta tykkäsin olla huomion keskipisteenä, ei se aina tuntunut mukavalta. Rintojani tuijoteltiin ja jopa koskettiin, enkä pitänyt siitä lainkaan.

Aikuisena, syömishäiriöni jälkeen, tulin kuitenkin jollakin tavalla sinuiksi kroppani kanssa, vaikka en siihen koskaan täysin tyytyväinen olekkaan ollut. Olen rinnoillani saanut ruokittua kaksi lastani ja siihen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.

Kuitenkin rintojen suuresta koosta on ollut vähintään yhtä paljon haittaa kuin hyötyä. Sopivia ja tukevia liivejä ei meinaa löytyä mistään. Tavallisissa vaatekaupoissa voisin vain nauraa itseni ulos etsiessäni hyvän kokoisia yksilöitä. Niin paljon nättejä ja hyvännäköisiä liivejä tangot täynnä, mutta niistä on turha edes haaveilla. Kauniit rintaliivit minulla on viimeksi ollut yläasteella.

Mutta jos unohdetaan ulkonäköasiat ja mennään fyysisiin haittoihin. Jatkuvat niska- ja hartiasäryt, voi luoja! Ei auta hieronnat tai hyvä ryhti, sillä enhän minä edes pysty seisomaan kauan ryhdikkäästi, kun selkää alkaa pakottaa. Pää on välillä todella kipeä jatkuvasta särystä.

Entäpä imetyksen jälkeen? Rinnat ovat tipahtaneet vähintään kymmenen senttiä alaspäin ja alkavat uhkaavasti lähestyä napaa. Kohta, jossa niiden kuuluisi olla, on pelkkää nahkaa. En ole vielä kunnolla päässyt kokemaan miltä tilanne näyttää imetyksen jälkeen, sillä esikoisen imettämisen loputtua olinkin jo neljännellä kuulla raskaana, eivätkä rinnat ole raskausaikanakaan aivan normaalitilassa.

Imetys on tietysti jo vähentynyt roimasti Nooan syntymästä ja voin vain kuvitella kuinka paha tilanne on, kun imetys päättyy kokonaan.

Olenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta rintojen pienennysleikkauksesta. Täytän myöskin kaikki kriteerit, joilla saisin todennäköisesti leikkauksen ilmaiseksi terveydellisistä syistä.

Syy, miksi en ole vielä hakeutunut keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa, on toive ehkä kolmannesta lapsesta. Tätä ei kuitenkaan olisi tarkoitus tapahtua vielä muutamaan vuoteen. Rintaleikkaus saattaisi vaikuttaa imettämiseen ja toivoisin kuitenkin imettäväni myös kolmatta, jos sellainen meille joskus suotaisi.

Olen lukenut positiivisia kokemuksia, että myös täysimetys rintojen pienennyksen jälkeen on onnistunut, mutta myös kokemuksia siitä, kuinka edes osittaisimetys ei ole ollut mahdollista. Lukemani perusteella mahdollisuudet ovat 50-50, riippuen myös pienennyksen suuruudesta. Tämä on suurin pelkoni.

Kuitenkin myös ajatus siitä, että joutuisin kärsimään suurista rinnoista vielä vuosia, kauhistuttaa. 

Tämän hetkistä imetystaipaletta on kuitenkin edessä vielä toivottavasti ainakin kolme kuukautta ja ehkä sen jälkeen katson tilannetta uudelleen ja otan yhteyttä lääkäriin.

Olisi mukava kuulla kokemuksia pienennys/korjausleikkauksista! 

Onko imetys onnistunut vielä sen jälkeen?

IMETYS SATTUU

Kuopuksen kanssa imetystaipaleemme on kestänyt pian yhdeksän kuukautta. Kaikki on sujunut tähän asti mallikkaasti, vaikka välillä olenkin pelännyt maidon riittävyyttä, kuten esikoisenkin kohdalla, silti se on riittänyt.

Sama ongelma kuitenkin nostaa päätään, kuin esikoisen ollessa 9-10 kuukauden ikäinen. Nimittäin pureminen. Nooalla on jo kahdeksan hammasta ja mikä olisikaan hauskempaa, kuin hieman teroitella näitä pieniä naskaleita tissi suussa. Ja vielä hauskempaa on kun äiti kiljahtaa kivusta. Ajattelin, että olisi helpompaa jos vauva pelästyisi tätä ja lopettaisi puremisen, mutta minun säikähdykseni vain naurattaa pientä herraa.

Olen jälleen alkanut pelätä imettämistä, niin ihanaa kuin se onkin. Kaikista parhaimmat imetyshetket meillä on silloin kun Nooa on todella väsynyt, mutta silloin hetki ei kestä kauan, kun hän jo nukahtaa. Toinen helppo kerta on yön ensimmäinen imetys, kun Nooa herää tissille ja nukahtaa silloinkin nopeasti.

Imetyskertoja ei päivän mittaan tule enää montaa, sillä kaikki muu kiinnostaa enemmän ja nostan pojan pois sylistä kun pureminen alkaa. Toisinaan koitan imettää hetken päästä uudelleen, mutta monesti tilanne päättyy uuteen järsimiseen.

Esikoisen kanssa minulla oli tavoitteena imettää vuoden ikäiseksi ja pääsimmekin siihen, mutta vain hammasta purren, ihan kirjaimellisesti. Muistan, kuinka silloinkin pelkäsin jokaista imetyskertaa, mutta olin päättänyt, että pääsemme vuoden ikään asti ja viimeisen kerran imetinkin tyttöä tämän yksivuotispäivänä. Siihen se loppui ja Eeville tämä ei ollut ongelma. Olin silloin jo uudelleen raskaana, toisaalta haikeinmielin imetyksen loppumisesta, mutta toisaalta helpottunut, että tissini saivat levähtää ennen uutta tulokasta.

Nyt Nooan kanssa olen toivonut yhtä pitkää imetystaipaletta, mutta kipu alkaa välillä käydä sietämättömäksi, enkä enää tiedä mitä tehdä. Olen tosiaan laskenut Nooan pois tämän purressa ja toisena kikkana olen laittanut pikkurillin hampaiden väliin kun olen aavistanut kohta tekevän kipeää. Jälkimmäinen kikka tosin toimii välillä huonosti, sillä Nooa haluaa pitää sormestani kiinni, enkä aina ennätä laittaa sormea suuhun, kun hampaat ovat jo yhdessä.

En haluaisi päättää tätä ihanaa asiaa vielä ja toistaiseksi mennään samalla taktiikalla kuin esikoisen kanssa, eli hammasta purren, niin äiti kuin lapsikin. Haluaisin kuitenkin muistaa tämänkin imetyksen ihanana kokemuksena, en kivuliaana tai kamalana.

Löytyykö toimivia vinkkejä purevan vauvan imettämiseen? 

Oletko sinä joutunut lopettaa imetystä siksi, että siitä on tullut kivuliasta?

UUSIA URASUUNNITELMIA

Viime vuonna, toukokuun ensimmäinen päivä aloitin äitiyslomani tai virallinen lomanihan alkoi jo 1.4.2016, mutta sitkeästi kävin koulussa niin pitkään, kunnes muut luokkakaverit aloittivat päiväkotiharjoittelun. Tykkäsin paljon koulusta, se oli mukavaa vaihtelua reilu vuoden kotona olemisen jälkeen. Alan vaihtamiseen vaikutti työpaikkakiusatuksi tuleminen, josta juuri täällä kirjoitinkin. Ajattelin, että menemällä täysin eri hommiin, se kokemus unohtuisi. Mutta niin ei käynyt. Työpaikkakiusaamispostaus nosti esiin kipeitä muistoja, mutta sitä kirjoittaessani tajusin myös, kuinka kovasti kaipaan alaa.

Olen pitänyt varsinkin leikkaustaitojani yllä, leikkaamalla sukulaisteni ja ystävieni hiuksia. Nyt viimeisten kuukausien aikana kiinnostus ja halu tehdä enemmän, on kasvanut huimasti päivä päivältä. Taidan sittenkin olla pohjimmiltani parturi-kampaaja. 

En väitä, etteikö lähihoitajan työ kiinnostaisi yhtäkkiä ollenkaan, mutta sitä voisin opiskella myöhemminkin, jos kiinnostusta vielä löytyy. Palkka lisineenkin on parempi, mutta nyt kiusaamisenkin kokeneena, ymmärrän paremmin ajatusta "tehdä työtä sen työn takia", eikä vain palkan. En halua nousta aamulla töihin, johon en halua tai pelkään mennä, mutta on pakko. Tahdon taas nousta aamulla innoissani uudesta työpäivästä.

Olen jo viikkoja pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoja ja miettinyt pääni puhki, mikä olisi järkevää ja mitä minä todella haluan?

Hieman olen jo ajatuksissani edistynyt ja hain lapsille jopa päivähoitopaikkaa, mikä siis tietysti on edessä joka tapauksessa. Sekin asia tuntui todella jännittävältä. Eevi on siis ollut tähän asti kotona, vaikka täytti joulukuussa kaksi vuotta ja Nooa myös, luonnollisesti. Meistä jompi kumpi on ollut kotona, eikä hoidon tarvetta ole ollut. Olin aivan hukassa koko hakemuksien kanssa, sillä tämä on minulle aivan uusi alue, päiväkotimaailma.

Mutta tilanne on näillä näkymin muuttumassa. Minulla on vielä koulupaikka, olen keskeyttänyt koulun toistaiseksi ja syksyllä oli tarkoitus palata. Nyt en saa kuitenkaan rauhaa ajatuksiltani, pitäisikö minun antaa uusi mahdollisuus hiusmaailmalle? Tällä hetkellä tuntuu, että kyllä pitäisi!

Äitiyslomani päättyy ensi kuussa ja jonkinnäköisiä päätöksiä pitäisi alkaa syntymään, vaikka en haluaisi hätiköidä näin suurien asioiden kanssa. Toistaiseksi jään vielä hetkeksi kotiin, sillä sydämeni ei anna myöden laittaa Nooaa vielä hoitoon. Katselen vielä kuukauden tai kaksi, mietin ja tutkiskelen mahdollisuuksia, vaikkakin tällä hetkellä taidan vain kuunnella sydäntäni.

Onko sinulla kokemusta alan vaihdosta? Oletko palannut ensimmäiseen ammattiisi, vaikka aluksi olisit innostunut jostakin uudesta?

Turvaistuinpohdintaa, mihin päädyttiin?

Meidän iso poika alkaa olemaan jo niin iso, että kaukalo on jäänyt pieneksi. Pää alkoi tulla yli ja muutenkin raukkaparka oli ihan rutussa, kun hänet joutui siihen ahtaamaan. Aloin tekemään pientä tutkimusta, mikä turvaistuin olisi nyt sitten kaikista paras.

Eevillä on Akta Gracon Cosmic Comfort, joka sinänsä on ollut toimiva meillä, vaikka alkuun olikin vaikea kiinnittää (itsehän en osaa sitä vieläkään kunnolla) ja sitä ei saa mielestäni tarpeeksi "makuuasentoon". Kyseisestä istuimesta on myös joitakin hieman kyseenalaisia turvallisuustestejä.. Vaikka taas lukemani käyttökokemukset ovat olleet positiivisia.

Mitä sitten vaadimme istuimelta? Meidän autossa ei ole isofixiä, joten se rajasi istuimia jo paljon. Lisäksi halusimme, että lapsi voisi matkustaa mahdollisimman kauan selkä menosuuntaan, mutta kun tila loppuisi kesken, voisi istuimen kääntää. Halusimme tietysti myös mahdollisimman turvallisen istuimen. Minä googlailin öitä myöden testituloksia ja silloin vasta löysin plus-testin, jossa on hyvin tiukat vaatimukset. Hengenvaarallisia istuimia tuskin on edes myynnissä, mutta minä tulin lähes hulluksi etsiessäni kaikista turvallisinta istuinta. Kyllä jokaisesta tuolista löytyi joltakin huonoa sanottavaa.

Vaihtoehtoja meillä oli lopuksi kolme; 

Klippan Triofix Recline, Britax Multi-tech 2 ja Besafe Izi Combi.

Kuva lainattu OzBabyn sivuilta.

Suomalainen Klippan Triofix Reclinen oli minulle aivan uusi tuttavuus. Sen pystyy asentamaan sekä turvavyöllä, että isofixillä. Istuimen saa myös lepoasentoon, mutta se näyttää silti olevan todella pystyssä. Istuin näyttää paljon samalta, joka Eevillä on ja sitä saa siis hyvin vähän "makuulle". 

Kuva lainattu Lastenturvan sivuilta.

Britax Multi-Tech 2:lla on pitkä käyttöikä, sillä se menee 25 kiloiselle, eli jopa 6-vuotiaaksi asti. Tästäkin olen lukenut, että onko se sitten hyvä vai huono asia, että sitä voi käyttää se noin 6-kuukauden ikäinen ja 6-vuotias.. Kehuja kyseinen istuin oli saanut kuitenkin paljon ja jos niihin on luottamista, niin hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan!

Kuva lainattu Lastentarvikkeen sivuilta.

Besafe Izi Combi oli näistä nyt ainoa, josta löysin tiedon plus-testin läpäisystä. Istuin kiinnitetään auton turvavöillä ja sen saa kallistettua neljään eri asentoon, pääntuessa kahdeksan eri korkeutta. Tässä oli myös plussana se, että kallistaminen onnistuu myös lapsen ollessa istuimessa.

Mikä oli meidän valintamme?

Pitkän mietinnän ja googlettamisen päätteeksi päädyimme Besafe Izi Combiin. Se tuntui juuri oikealta vaihtoehdolta meille. Siinä täyttyi meidän vaatimuksemme; turvavyökiinnitys, mahdollisuus asentaa kummin päin vain ja hyväksytty plus-testi. Hinta oli toki erittäin suolainen, mutta mielestäni turvallisuusasioissa ei kannata tinkiä.

Istuimen asennus kävi helposti tai näin D minulle kertoi, heh. Tänään Nooa pääsi uuteen istuimeensa koeajolle ja nukahtikin lähes samantien, todennäköisesti siis siinä oli hyvä olla. Toistaiseksi olemme erittäin tyytyväisiä ostokseemme!

Alle 1-vuotiaana yökylässä

Aihe, josta varmasti saat myrskyn aikaiseksi kysyessäsi mielipidettä keskustelupalstoilla. Jos olet niin vastuuton ja ajattelematon vanhempi, että pystyt antamaan alle vuoden ikäisen lapsesi yöksi hoitoon, sinut pitäisi vähintäänkin kivittää. Lapsesi saa ikuiset traumat, eikä kenties ikinä kykene normaaliin elämään.

Jos kärvistelet väsyneenä, olet unohtanut täysin itsesi, sekä parisuhteesi, etkä siltikään anna lastasi hoitoon tutun ja turvallisen ihmisen luokse, olet silloinkin ajattelematon ja kamala vanhempi, jonka lapsi nukkuu vieressä vielä 18-vuotiaana.

Miksi on vain nämä kaksi ääripäätä? Olen usein eksynyt keskusteluihin, joissa vanhemmat (useimmiten äidit) haukkuvat toisensa lyttyyn tästä keskustellessaan. Olen lukenut psykologien kirjoittamia artikkeleita, kuinka lapsi voisi olla yhtä monta yötä erossa vanhemmistaan kuin on ikävuosia. Enkä tietenkään ala näitä väittämiä kumoamaan. Ennen itsekkin vannoin näiden tutkimusten nimeen.

Sitten muutin mieleni. En sen suhteen, etteivätkö tutkimustulokset olisi oikeassa ja annetaanhan niissäkin usein pelivaraa, lauseella "lapset ovat erilaisia." Mutta tulin itse siihen tulokseen, että jos äiti ei voi hyvin, ei voi lapsikaan voida. Niimpä esikoisen kohdalla päätin antaa hänet hieman vajaa vuoden ikäisenä äidilleni hoitoon. Jälkeenpäin podin asiasta kuitenkin huonoa omaatuntoa, vaikka yökyläily oli mennyt kaikinpuolin hyvin ja minä todella nautin kokonaisista yöunista.

Mikään ei muuttunut sen erossa vietetyn yön jälkeen. En silti raaskinut antaa häntä uudelleen pois, muuta kun pakon edessä, eli kuopuksen syntymän aikoihin kun olin vielä sairaalassa ja D meni aamulla aikaisin muutamaksi tunniksi töihin.

Kolmas kerta oli ennen joulua kun molemmat lapset olivat hyvän tovin valvottaneet heräämällä vuorotellen, silloin hän oli jo lähes 2-vuotias.

Toisen kohdalla olin vieläkin rohkeampi. Tuhansilta vuosilta tuntuvien univelkojen jälkeen meille tarjottiin vapaayötä ja osittain haikeudella otimme sen vastaan. Päästin molemmat lapset mummilleni yöksi. Tarkoituksenamme oli yöpyä myös mummilassa, mutta odottamattoman tapahtuman vuoksi mummini oli tulossa kaupunkiin heti aamupäivällä, joten meidän olisi ollut turha ajaa yöllä nukkumaan ja lähteä pian herättyämme. Jälleen kerran kaikki meni mallikkaasti, vaikka aamulla odotimme lapsia jo malttamattomina kotiin.

Edelleen minun on silti vaikea pyytää itse keneltäkään lastenhoitoa, varsinkin yökyläily mielessä. Kahden pienen kanssa on kuitenkin kädet täynnä töitä. Enkä tietysti edes voisi laittaa lapsia yöksi hoitoon ihmisille, joita he eivät näe usein. Siksi voin olla levollisin mielin kun lapset ovat jossakin tutulla, joita näkevät lähes viikoittain tai useamminkin.

Mutta niin se mielikin muuttuu, mitä väsyneemmäksi äiti tulee. Ennen olin niin täysin vakuutunut, että minun lapseni eivät mene yökylään alle vuoden ikäisinä, eivät edes lähimmille sukulaisille, mutta toisin kävi kun huomasin olevani liian väsynyt menemään edes suihkuun. Ja jälleen kerran voin vain todeta, että äitiyden suunnitteleminen on turhaa ja aina voi muuttaa mieltään.

Vanhempien pitäisi lopettaa toistensa arvosteleminen, se mikä sopii omalle lapselle, ei välttämättä sovi jonkun muun lapselle. Jokainen äiti ja isä tekee omat päätöksensä siitä, onko oma lapsi kykenevä yökyläilyyn. Eikä kukaan voi tietää syitä, jotka ovat tilanteen takana.

Työpaikkakiusattuna

Nykyisin monessa paikassa saa pelätä kiusatuksi tulemista. Jo pienet lapset oppivat kiusaamisen taidon varhain. Ala- ja yläasteella kiusaaminen voi olla jo hyvin raadollista. Kiusaamista esiintyy paljon vielä lukiossa ja ammattikoulussa, vaikka siellä luulisi lapsilla olevan jo järkeä päässä. Mutta entäpä työelämässä? Jos teinillä kuvittelisi olevan tarpeeksi järkeä olla kiusaamatta muita, niin entä aikuisella sitten? Kiusatuksi joutuu helposti poikkeavan ulkonäön, mielenkiinnon kohteen tai oikeastaan ihan mistä syystä vain, monesti mitään syytä ei edes tarvita. Tässä oma tarinani työpaikkakiusaamisesta, joka edelleen on arka aihe itselleni.

Valmistumisen jälkeen koitin siipiäni yrittäjänä, mutta se ei ottanut tuulta alleen, joten päätin jättää sen ennen kuin polttaisin näppini. En kerinnyt olemaan kauaa työttömänä kun löysin mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen. Silloiselle asuinkunnalleni oltiin avaamassa uutta liikettä, jonka konsepti oli minulle aivan uusi juttu. Yritys oli tuore, mutta herätti heti mielenkiintoni. Pääsin työhaastatteluun ja otin selvää liikeideasta. Haastattelusta minulle jäi hyvä maku ja sain paljon lisäinfoa. En uskonut pääseväni työhön, mutta se vaikutti niin hyvältä, että toivoin kovasti tulevani valituksi.

Ilokseni pääsinkin ja pääsin muiden valittujen kanssa koulutukseen. Tämän jälkeen olin entistä enemmän varma, että tämä olisi aivan huippu juttu! En malttanut odottaa työn alkua.

Heti alussa tulin toimeen työkavereideni kanssa, pomoni vaikutti mukavalta tyypiltä, liike hohti uutuuttaan ja puiteet olivat kunnossa. Pidin asiakkaistamme ja tein kaikkeni, että työnjälkeni oli siistiä. Joka aamu olin innoissani uudesta työpäivästä.

Pomoni työskenteli alussa meidän kanssamme ja kaikki tuntui olevan mallillaan, kunnes yhtäkkiä jokin muuttui.

Eräänä päivänä huomasin saavani jokaiseen kysymykseeni tai sanomiseeni vastaukseksi pomoltani pelkkää jaata ja ookoota. Ajattelin hänellä olevan vain huono päivä. Tämä kuitenkin jatkui, kunnes en saanut häneltä vastauksia enää ollenkaan, pelkästään mulkaisuja tai pään pois kääntämistä. Kaikki informaatio  alkoi tulla toisen työntekijän kautta tai iltamyöhään whatsappviesteillä, vaikka olisimme moneen kertaan päivän aikana nähneet.

Riemu repesi kun huomasin olevani raskaana ja ilmoitin siitä pomolleni. Tiesin ja hän taisi tietää myös, ettei voisi irtisanoa minua, mutta siitä alkoi minun savustamiseni ulos. Työssäni ei ollut moittimista, mutta tuntui, kuin tekisin koko ajan jotakin väärin. Kuulin toiselta työntekijältä, että pomoni kertoi minun sairaslomieni syitä muille työntekijöille tai jopa vääristeli todellisia syitä, jotka eivät muutenkaan kuuluneet millään tavalla muille.

Yritin tivata pomoltani, mikä oli hänen käytöksensä syy minua kohtaan, mutta joko en saanut vastauksia tai hän vetosi omiin henkilökohtaisiin asioihinsa, jotka stressasivat häntä itseään. Mutta miksi purkaa se minuun? Minä olin työntekijä ja hän minun pomoni, ei hänen henkilökohtaiset ongelmansa olisi saaneet vaikuttaa minuun.

Tunnelma liikkeessä hänen ollessa paikalla kanssani oli suoraan sanottuna jäätävä. Pelkäsin joka kerta ilmoittaa hänelle jos olin sairaana tai oli minulla mitä tahansa asiaa. Hänen välinpitämätön käytöksensä loukkasi minua suuresti. Hänen syyttelevät viestinsä minulle lähes keskiyöllä saivat minut voimaan pahoin. En enää halunnut mennä töihin, en uskaltanut. Huokaisin helpotuksesta kun sain vihdoin jäädä kotiin.

Pomoni teki minun rakastamastani työstä minulle painajaista. Minä todella pidin työstä liikkeessä. Itkin monet illat pelkästä ahdistuksesta, jota hän minulle aiheutti. En ikinä saanut vastausta hänen kylmään käytökseensä. Ja kyllä, olen edelleen hyvin katkera. Olisin halunnut jatkaa työtäni äitiysloman päätyttyä, mutta en mitenkään voinut. Meidän välinen luottamus oli kadonnut. Hän pakotti minut luopumaan siitä rakkaasta työstä, joka teki minut niin iloiseksi.

Jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen työskennellä kyseisessä paikassa ihanien työkavereiden kanssa ja olla joka aamu iloinen tulevasta työpäivästä. Vaan nyt minä asun toisella paikkakunnalla ja opiskelen uutta ammattia. Mielessäni on usein nykyinen ammattini, jossa edelleen haluaisin ehkä toimia, mutta kyseiseen konseptiin tuskin voin enää ikinä palata. Hän vei minulta uskon itseeni ja palasen minua itseäni.

Olen usein edelleen hyvin surullinen miettiessäni tätä tapahtumaa. Miksi kukaan voi tehdä toiselle näin? Minä tein työni kunnolla, enkä saanut mitään arvostusta. Pelkkää selän takana puhumista ja ilkeää käytöstä.

Aluksi syytin itseäni, ehkä minä todellakin tein jotakin väärin. Kunnes jälkeenpäin minun jäätyä pois, kuulin hänen jatkaneen samaa käytöstä toiselle työntekijälle, tajusin, etten minä tehnyt mitään väärää. On mielestäni surullista, ettei hän itse ole huomannut, kuinka on muita satuttanut, vaikka en tietenkään tiedä nykyistä tilannetta. Mutta koskaan en ole saanut minkäänlaista selitystä, enkä anteeksipyyntöä. Minulle tämä kertoo vain hänen kyvyttömyytensä toimia esimiehenä. Toivon, että hän on ymmärtänyt tekonsa ja osaa toimia paremmin, vaikka se ei enää minun asemaani parannakkaan. Ehkä hän joskus eksyy tähän kirjoitukseen ja viimeistään silloin tajuaa, kuinka pahasti hän on minua loukannut.

Lapset, teinit ja aikuiset, älkää sortuko kiusaamaan!

 Se loukkaa aina jotakuta.