turvallisuus category
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvallisuus. Näytä kaikki tekstit

Lapselle rajat ovat rakkautta

keskiviikko 20. tammikuuta 2021


Kotona lapsilla on aika selkeät rajat. Joskus nekin rajat paukkuvat, mutta niistä seuraa aina jotakin. Mulla on itsellä lapsuudessa ollut omasta mielestä tiukat säännöt. Tai siis varmaan jokaisen lapsen mielestä kaverit saa aina mennä ja tehdä mitä haluavat. Siltä mustakin tuntui nuorempana, kun joutui menemään aikaisin kotiin ja kaikki kaverit jäivät kylille hengailemaan. Samoin, kun kotona joutui aina syömään ruisleipää ja vaan kavereiden luona sai ranskanleipää ja kaakaota. 

Siltikin, varsinkin näin aikuisena, olen tyytyväinen niihin rajoihin ja sääntöihin, joita mulla lapsena oli. Mulla on sellainen olo, että meistä lapsista välitettiin ja meidät haluttiin pitää turvassa. Meillä ei lapset vielä hengaile kylillä, mutta sitten kun hengailevat, tulee heilläkin olemaan kotiintuloajat. Ja vieläpä sellaiset, ettei iltamyöhään missään notkuta. Läksyt tehdään ja ruuat syödään, ennen kuin pääsee vapaalle.

Tälläkin hetkellä meillä on tiettyjä sääntöjä, joita noudatetaan. Ruoka syödään ruokapöydässä ja pöydästä ei ravata kesken ruokailun tekemässä muuta. Illalla meillä on selkeät nukkumaanmenoajat, joista tietysti joskus voidaan poiketa, kyläilyjen tai erikoispäivien takia. Ei maailma kuitenkaan kaadu, jos joka ilta ei sekunilleen olla pää tyynyssä samaan aikaan, mutta pääsääntöisesti siltikin. Meillä pyydetään aina anteeksi, jos toista satutetaan tai toisen mieli pahoitetaan. Pyydetään myös anteeksi vahingoista, mutta käydään se silti aina läpi, että tämä oli vahinko, anteeksi. Jokaisen asian päätteeksi keskustellaan, minkä takia joku teki jotakin ja miksi pitää pyytää anteeksi. Ja mikä tärkeintä, ihan viimeiseksi aina halataan. 

Viime aikoina ollaan jouduttu käymään keskusteluja huijaamisesta. Mikä on sallittua höpsöttelyä ja millaisista asioista ei saa valehdella. Joskus joudutaan keksimään keinoja, että asia menee oikeasti perille. Meillä katsotaan nykyään aika vähän telkkaria. Joskus aamuohjelmia ehditään katsoa vartin verran, aika usein ei ollenkaan. Iltapäivällä voidaan joskus katsoa, samoin viikonloppuisin, riippuen muusta päivän ohjelmasta. Vähäisestäkin tv-ajasta voidaan tinkiä, jos kaikki muu menee turhaksi narinaksi tai muuten vain plörinäksi.

Varsinaista ruutuaikaa meillä ei toistaiseksi ole tarvittu. Telkkaria ei välttämättä katsota edes joka päivä, joten jos joinakin päivinä katsotaan normaalia enemmän, vaikka leffaillan merkeissä, ei se ole maailmanloppu. Joskus lapset ovat saaneet jonkinnäköiset tv-överit, kun palaavat viikonlopun vietosta kotiin, silloin saatetaan olla useampi päivä ilman telkkaria. Vanhemman lapsen eskariryhmässä on varmaankin kavereita, jotka pelailevat kotona pleikkaria, sillä ihan tyhjästä meilläkin aloitettiin nämä pleikkarikeskustelut. Ja sitä meilläkin on harjoiteltu, mutta se on vielä enemmänkin sellaista harvinaista herkkua. 


Tällä hetkellä meillä siis käydään läpi varmaan aika tavallisia sääntöjä ja rajoja, joita monessa taloudessa. Suurempia ongelmakohtia ei juuri nyt ole, jos vertaa pahimpia uhmavuosia. Mutta turha tässä on hengähtääkkään, ainahan jokin vaihe on tulossa, sehä  kuuluu ihan kehitykseen. Välillä meininki menee vähä  päättömäksi, sillä itse en tietenkään voi mennä sanomaan vaikka etävanhemmalle, kuinka heidän kanssaan tulisi toimia ja aina ei välttämättä kaikki ajatukset kohtaa. Mutta kotona on kodin säännöt ja ne onneksi palautuvat mieleen hyvin nopeasti. 

Ja kyllähän meillä jo tulee narinaa, kun esimerkiksi ei saada katsoa telkkaria, vaikka muut saa. Ja tässähän ollaan vasta ihan alussa. Toivottavasti kuitenkin he hieman vanhempina ajattelevat samalla tavalla, kuin itse ajattelen nyt. Rakkaudesta ne rajat asetetaan.

Turvaistuinpohdintaa, mihin päädyttiin?

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Meidän iso poika alkaa olemaan jo niin iso, että kaukalo on jäänyt pieneksi. Pää alkoi tulla yli ja muutenkin raukkaparka oli ihan rutussa, kun hänet joutui siihen ahtaamaan. Aloin tekemään pientä tutkimusta, mikä turvaistuin olisi nyt sitten kaikista paras.
Eevillä on Akta Gracon Cosmic Comfort, joka sinänsä on ollut toimiva meillä, vaikka alkuun olikin vaikea kiinnittää (itsehän en osaa sitä vieläkään kunnolla) ja sitä ei saa mielestäni tarpeeksi "makuuasentoon". Kyseisestä istuimesta on myös joitakin hieman kyseenalaisia turvallisuustestejä.. Vaikka taas lukemani käyttökokemukset ovat olleet positiivisia.

Mitä sitten vaadimme istuimelta? Meidän autossa ei ole isofixiä, joten se rajasi istuimia jo paljon. Lisäksi halusimme, että lapsi voisi matkustaa mahdollisimman kauan selkä menosuuntaan, mutta kun tila loppuisi kesken, voisi istuimen kääntää. Halusimme tietysti myös mahdollisimman turvallisen istuimen. Minä googlailin öitä myöden testituloksia ja silloin vasta löysin plus-testin, jossa on hyvin tiukat vaatimukset. Hengenvaarallisia istuimia tuskin on edes myynnissä, mutta minä tulin lähes hulluksi etsiessäni kaikista turvallisinta istuinta. Kyllä jokaisesta tuolista löytyi joltakin huonoa sanottavaa.

Vaihtoehtoja meillä oli lopuksi kolme; 
Klippan Triofix Recline, Britax Multi-tech 2 ja Besafe Izi Combi.

Kuva lainattu OzBabyn sivuilta.

Suomalainen Klippan Triofix Reclinen oli minulle aivan uusi tuttavuus. Sen pystyy asentamaan sekä turvavyöllä, että isofixillä. Istuimen saa myös lepoasentoon, mutta se näyttää silti olevan todella pystyssä. Istuin näyttää paljon samalta, joka Eevillä on ja sitä saa siis hyvin vähän "makuulle". 
Kuva lainattu Lastenturvan sivuilta.

Britax Multi-Tech 2:lla on pitkä käyttöikä, sillä se menee 25 kiloiselle, eli jopa 6-vuotiaaksi asti. Tästäkin olen lukenut, että onko se sitten hyvä vai huono asia, että sitä voi käyttää se noin 6-kuukauden ikäinen ja 6-vuotias.. Kehuja kyseinen istuin oli saanut kuitenkin paljon ja jos niihin on luottamista, niin hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan!
Kuva lainattu Lastentarvikkeen sivuilta.

Besafe Izi Combi oli näistä nyt ainoa, josta löysin tiedon plus-testin läpäisystä. Istuin kiinnitetään auton turvavöillä ja sen saa kallistettua neljään eri asentoon, pääntuessa kahdeksan eri korkeutta. Tässä oli myös plussana se, että kallistaminen onnistuu myös lapsen ollessa istuimessa.

Mikä oli meidän valintamme?
Pitkän mietinnän ja googlettamisen päätteeksi päädyimme Besafe Izi Combiin. Se tuntui juuri oikealta vaihtoehdolta meille. Siinä täyttyi meidän vaatimuksemme; turvavyökiinnitys, mahdollisuus asentaa kummin päin vain ja hyväksytty plus-testi. Hinta oli toki erittäin suolainen, mutta mielestäni turvallisuusasioissa ei kannata tinkiä.
Istuimen asennus kävi helposti tai näin D minulle kertoi, heh. Tänään Nooa pääsi uuteen istuimeensa koeajolle ja nukahtikin lähes samantien, todennäköisesti siis siinä oli hyvä olla. Toistaiseksi olemme erittäin tyytyväisiä ostokseemme!


Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|