kuopus category
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuopus. Näytä kaikki tekstit

Rustiikkiset ristiäiset

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Meidän pojalla on vihdoin nimi. Sunnuntaina saimme kaikki rakkaat läheiset meidän kanssa juhlimaan herkkiä, ihania ristiäisiä. Tietysti myös kahden aikaisemman lapseni ristiäiset ovat olleet kauniit ja ikimuistoiset, mutta edellisen kirkollisen tilaisuuden, meidän vauvamme hautajaisten jälkeen, nämä tuntuivat vieläkin tunteikkaammilta. Mulla on ollut uskomattoman hyvä tuuri, kun olen saanut näin avuliaan ja läheisen suvun itselleni, että ristiäisten järjestäminen kävi helposti. Tai omalta osaltani helposti, taisi jonkin asteista stressiä olla muilla järjestäjillä.


Mun äiti on, kuten aikaisemmissakin järjestelyissä, ollut aivan korvaamaton. Meillä on monessa asiassa hyvin samanlainen maku, joten mun on tosi helppo luottaa hänen valintoihinsa. Hänellä on meistä kahdesta vielä enemmän silmää koristeluissa ja järjestelyissä. Mulla itselläni usein on mielessä selvä visio ja äiti osaa toteuttaa sen aina juuri kuten olen sen ajatellutkin, eikä mun tarvitse edes kauheasti neuvoa. Suunnittelimme yhdessä koristelut, kukat ja järjestelyt. Mutta äitini teki näissä taas lähes kaikki hankinnat ja toteutuksen.

Olisin halunnut järjestää ristiäiset vanhassa pappilassa, kuten Eevin ja Nooankin, mutta se oli varattuna. Seuraava vapaa viikonloppu olisi ollut vasta elokuun lopussa. Meidän pikkuinen nyyttimme painoi ristiäisviikon alussa jo viisi ja puoli kiloa, joten mietimme sylikummin olotilaa, jos päivään lisäisi vielä kuuman helteen. Lisäksi halusimme jo tottakai alkaa kutsumaan vauvaamme hänen omalla nimellään. Juhlapaikaksi meille sitten valikoitui miehen työpaikka, enomiehen ravintola, joten tässäkin saatiin apu sukulaiselta. Ja vaikka paikka olikin ravintola, sopi se tunnelmaltaan oikein hyvin rustiikkiseen ja maanläheiseen teemaan. Varsinkin koristelujen jälkeen saatiin tilaan lisää valoa ja jälkikäteen ajateltuna valinta oli oikein hyvä, vaikka pappila jäikin saamatta.









Pappia mietimme hetkisen, mutta lopuksi toive oli selkeä. Eevi on kastettu Vaasassa ja Nooan on kastanut minun rippipappini, joka on kastanut myös monet serkkuni. Hän ei kuitenkaan ole kotikaupunkimme pappi. Soitin virastoon ja toiveenamme oli saada sama pappi, joka meillä oli Ainon hautajaisissa. Hän tunsi meidät jo valmiiksi. Lisäksi hän on mielestämme aivan ihana ihminen ja tietenkin loistava myös työssään. Ja hänet me saimme.

Ruuan valmistamisen otti hartioilleen minun mummini, kuten kaikissa muissakin tähän astisissa juhlissa. Koska mummin ruoka on vaan ihan parasta. Äidillä riitti aika vielä pipareiden leipomiseenkin, en tiedä missä välissä hän kävi töissäkin. Lisäksi upeat, juuri täysin toiveideni mukaiset kakut leipoi poikamme kummiksi pyytämämme ystävä. Itselleni ei siis kovin montaa tehtävää jäänyt ja niistäkin yhden tärkeän asian meinasin unohtaa, jota vielä lauantai-iltana hoitelin.




Tämä kastemekko täyttää muuten ensi vuonna 50 vuotta.
Tällä on kastettu mun kummitäti ja hänen jälkeensä kaikki lapset ja lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset,
jotka ovat sukuun syntyneet.

En olisi yksin kyennyt näihin järjestelyihin, vaan tarvitsin nämä tärkeät ihmiset avukseni. Lähes kaikki pyytämämme läheiset pääsivät paikalle todistamaan meille tärkeää, vauvan ensimmäistä juhlaa. Vauva oli sunnuntaihin asti kulkenut pääosin nimellä Onni. Toki hän oli välillä myös Ossi, Taisto, Paavo, Olli ja  Osmo. Hänen oikea etunimensä oli meillä vaihtoehtona raskauden alusta lähtien, vaikka itse tein töitä itseni kanssa, kun kirjaimia nimessä oli enemmän, kuin aikaisempien lasten. Toinen nimi oli meistä kaunis ja kai se vähän myös liittyi toivoon siitä, että kaikki menisi tällä kertaa paremmin. Kolmas nimi tuli suoraan hänen isänsä toisesta nimestä. Niimpä hän sai nimekseen


Nuutti Toivo Tapani 🤎




Testissä: Kaksi lasta menee siinä missä yksikin

lauantai 10. joulukuuta 2016

Olet varmasti kuullut kyseisen sanonnan, "kaksi lasta menee siinä missä yksikin". Uskon monen sanovan noin ehkä ihan vitsillä, mutta ehkäpä joku oikeasti niin ajatteleekin. Silloin kyllä minulla herää kysymys, montako lasta sinulla on?
Pääsin kokeilemaan tätä väittämää ihan konkreettisesti.
Viimeiset seitsemän kuukautta olen ollut kahden lapseni kanssa aamut ja päivät yksin, mies tulee tietysti puoli neljän jälkeen iltapäivällä kotiin, joskin hän käy noin neljänä päivänä viikossa lisäksi salilla.

Kirjoittelin pari postausta taaksepäin, kuinka Eevillä on ollut nyt pian kuukauden verran jonkinlainen eroahdistuskausi meneillään, jolloin illat ja yöt ovat olleet melko raskaita. Tein siis ratkaisun ja annoin hänet yhdeksi yöksi mummulaan, jotta saisimme yhden vähän rauhallisemman yön. Äitini haki Eevin tiistaina aamuvuoronsa jälkeen ja tyttö palautui kotiin keskiviikkona kuuden aikaan. Minulla oli siis runsaasti aikaa muistella millaista arki on yhden lapsen(vauvan) kanssa. Ja kuinka meidän kävi?

Aamu ja aamupäivä kahden lapsen kanssa: Eevi herää 6.30-7.00 ja tulee huoneeseen kovalla rytinällä, herättää Nooan, jollei tämä ole jo hereillä. Otan viereen, jospa kävisi niin hyvä tuuri, että molemmat nukahtaisivat vielä uudelleen, näin on tapahtunut ehkä pari kertaa. Ei onnistu. Ylös, kahvinkeitin päälle, vaippojen vaihto, Nooalle pesut ja päivävaatteet, Eevi saa syödä yökkäri päällä tai ilman vaatteita, ettei vaatteita tarvitse vaihtaa heti uudelleen, Eevin pesut ja päivävaatteet.
Kahvia. Emmerdale taustalle pyörimään. Sänkyjen petaus ja ikkunoita vähän auki ylhäältä. Oho, kahvi on jo vähän kylmää. Nooalle tissiä.
Ulkovaatteet päälle, Nooa pysyy paikoillaan, Eevi koittaa kiemurrella pois. Nooa nukahtaa vaunuihin, Eevi saa purkaa energiaa leikkipuistossa. Kotimatkalla Nooa jo herää, sisällä lämmitetään molemmille ruokaa. Eevi syö itse ja heittelee puolet ruuasta lattialle, kaataa kupista maitoa/vettä lautaselle, laittaa ruokaa mukiin. Syötän Nooaa ja siivoan Eevin jäljet.

Aamu ja aamupäivä yhden lapsen kanssa: Nooa herää, tissi suuhun, nyt nukutaan vielä. Nousemme hieman ennen puoli kymmentä. Kahvi tippumaan, Nooalle pesut ja vaatteiden vaihto. Nooa pyörii olohuoneessa nurkasta nurkkaan ja maistelee lelujaan. Emmerdale. Hmmm, mitäs sitten? Kaadan kahvia ja syön leipää. Kukaan ei yritä varastaa aamupalaani, eikä koita kiivetä vauvan päälle. Sänkyjen petaus, Nooalle lounasta, ulkovaatteet ja vaunutellen kaupunkiin.



Päivä ja iltapäivä kahden lapsen kanssa: Eevi ei suostu nukahtamaan päiväunille, Nooa torkahtaa rinnalle ja kannan hänet sänkyyn. Pyykkäämistä, samalla Eevi repii valmiiksi viikattuja vaatteita lattialle. Samassa Nooa jo herääkin isosiskon meteliin.
Koitetaan keksiä jotakin hyödyllistä, hmm muovailuvahaa! Eevi koittaa maistella jokaista eri väriä ja jaksaa keskittyä 10 minuttia. Välistä jääneet päiväunet alkavat vaikuttaa, lähdetään ulos. Nooa nukahtaa vaunuihin. Eevin silmät lupsuvat keinussa, yritän patistaa liikkeelle, ettei tule kylmä. Nyt on jo liian myöhäistä päiväunille, illalla ei muuten tule uni.
Iltapäivällä ollaan kiukkuisia, paiskitaan vähän leluja ja tehdään kaikkea kiellettyä, jotta äitikin vähän suutahtaisi. Luojan kiitos, isi tulee kotiin.

Päivä ja iltapäivä yhden lapsen kanssa: Kaupunkireissu sujuu todella vaivattomasti yhden lapsen kanssa. Yhdenhengen vaunuilla mahtuu joka väliin paljon näppärämmin kuin sisarusvaunuilla.
Kotona taas syödään ja vaihdetaan vaipat. Mitäs sitten? Lattialla kieriskelee yksi kikattava vauva. Kutitellaan ja lauleskellaan, Nooa naureskelee iloisena. Kuinka täällä on näin hiljaista? Pyykkejä on pesty ja viikattu, keittiö on siisti ja kaikki tavarat omilla paikoillaan. Oho isi tuli jo kotiin.


Tulos: kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin tai ei ainakaan kun mietitään asioita, joita pitäisi tehdä. Toisaalta, jos miettii tarkasti päivän aikataulut, vaipat, ruuat, ulkoilu, siivous ja osaa asennoitua siihen, niin siinähän se menee, niin yhden kuin kahdenkin kanssa.
Kotona tuntuu oudon hiljaiselta ja helpolta jos toinen lapsi on muualla. En osaa olla. Olen tottunut tekemään koko ajan jotakin ja jos saan mahdollisuuden istahtaa kuuma kahvikuppi kädessä sohvalle, tuleekin tunne, tässä on nyt jotakin mätää.
Vaikka kuinka välillä on raskasta, yöt ovat pätkittäisiä ja päivälläkään ei saa hetken rauhaa, en vaihtaisi kahden lapsen äitinä olemista mihinkään. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on äitiys tuonut elämääni niin paljon sisältöä. Ajatus siitä, ettei lapsia olisi, on todella tyhjä. Mitähän hittoa minä silloin tekisin? Kai olisin töissä ja harrastaisin jotakin, jokaisessa elämäntilanteessa on omat kiireensä.
Mutta kyllä minulla on hyvä olla, vaikka kiirettä pitääkin. Ja hei, makaanhan minä tässä sohvalla nytkin tätä kirjoittaessani, aivan yksin ja hiljaisuudessa.

Kiinteiden aloitus puolivuotiaana

tiistai 8. marraskuuta 2016

Meidän rakkaalla kuopuksellamme oli sunnuntaina puolivuotispäivä. Se oli juhlan paikka niin äidille kuin pojallekkin. Äitinä minä saavutin toiveeni puolenvuoden täysimetyksestä ja Nooa pääsi vihdoin makujen maailmaan. Kaikista peloistani (riittääkö maitoni?) huolimatta me selvisimme tänne asti!

Soseiden maistelun aloitimme bataatilla, kuten Eevinkin kanssa aikoinaan. Jo silloin tein aluksi soseet itse ja kun määrät alkoivat kasvaa, söimme välillä myös valmiita soseita. Nyt kun lapsia onkin kaksi ja ruokaa on tehtävä sekä muulle perheelle, että vauvalle, ei aikaa olekkaan enää yhtä paljon kuin ennen. Teen kuitenkin suuria määriä soseita pakkaseen, joten ne on helposti saatavilla sieltä.


Maistelut alkoivat meillä hyvin. Nooa on aivan innoissaan kun pääsee syöttötuoliin istumaan. D-vitamiinit olen antanut pienellä muovilusikalla, mutta silti sitä kuitenkin yritetään enemmän imeä, mutta kai se suukin alkaa sieltä enemmän aueta.
Nyt kun aloitimme näin myöhään, saa uusia makuja ottaa mukaan nopeammalla tahdilla. Jatkamme kasviksilla ja siirrymme pikkuhiljaa marjoihin ja hedelmiin, sekä lihaan totta kai. Eevin kanssa välillä harrastimme sormiruokailua, mutta en koskaan päässyt siihen kunnolla jyvälle. Olin aina kovin arka ja pelkäsin, että hän ottaa liian suuren/pienen palan joka jää johonkin kitusiin kiinni. Ehkä siihenkin voisi paremmin tutustua..



Suositukset muuttuvat vähän väliä ja kovasti puhutaan allergioiden ehkäisystä. Eevillä ei ole mitään allergioita, vaikka kiinteät tuli kuvioihin myös lähempänä puolta vuotta. Toivottavasti selviämme Nooan kanssa yhtä helpolla.
Eevi vain on kovin nirso ruuan suhteen. Kasviksia ei millään söisi, niimpä niitä joutuu piilottamaan ruuan sekaan, että vähän saisi menemään. Samoin marjoista näytetään nyrpeää naamaa. Puuron sekaan niitäkin saa välillä ujutettua. Eevi on siis tullut isäänsä, joka vasta nyt on vähän oppinut syömään kasviksia, eikä ne marjat uppoa hänellekkään. Ehkäpä Nooa ottaa enemmän mallia äidistä!

Rakkaani viisikuinen

torstai 6. lokakuuta 2016

Nooa-poikamme on tänään viisi kuukautta. Olemme siis pian jo puolenvuoden ajan saaneet nauttia hänestä. Tähän väliin taas kerran voi kun aika menee niin hurjaa vauhtia, mutta meneehän se!
Maanantaina käytiin neuvolassa ja kaikki oli mallikkaasti. Viime neuvolan jälkeinen pelko maidon riittävyydestä kaihersi mieltä edelleen, mutta paino nousee, eli maitoa tulee. Ja herran jestas poitsulla on taas tullut pituutta. Vilkaisin Eevin neuvolakorttia ja hän on ollut vasta 8-kuisena sen mittainen, mitä Nooa nyt! Toki heillä oli jo syntymässä neljä senttiä eroa..


Meidän hurmuri on edelleen mahdottoman kiltti. Kuvaan on kuitenkin astunut väsykiukku. Eevi on alkanut skippailemaan välillä päikkäreitä, joka tarkoittaa sitä, että väsyneenä hänestä lähtee entistä enemmän ääntä, jolloin myös Nooan unet häiriintyvät. Välillä Nooa onkin iltaisin niin väsynyt, ettei millään meinaa uni tullakkaan ja sitten harmittaa. 
Yleensä hän on kuitenkin herra aurinkoinen, joka kääntyilee vatsalleen ja kovasti olisi jo lähdössä eteenpäin. Hän pitää lauluista, vaikkei äidille kovin kaunista hoilotusääntä olekkaan suotu. Lempipuuha on edelleen vaipanvaihto, sillä hymy nousee korviin jo siinä vaiheessa kun aletaan riisua housuja.

Kovasti Nooa tarkkailee kaikkea ja vierastamistakin on havaittu nyt parina päivänä. Isosiskon temput jaksavat naurattaa joka päivä. Eevi meneekin usein Nooan viereen lattialle ja nauraa räkättää kun pikkuveli tarttuu tukasta kiinni! Voin veikata, että vielä se on hauskaa, mutta eipä taida olla enää hetken päästä..
Kaksi hammastakin pikkuveikalla on ja tänään käytiinkin vilauttamassa niitä hammashoitajalle, jolta saatiin pesuohjeita.



Minäkään en ole enää niin hysteerikko Nooan saatua vähän enemmän kokoa. Hänen ollessa pienempi, pelkäsin koko ajan, että poika menee rikki, jos Eevi vähänkin osuu touhutessaan. Nyt osaan olla vähän rauhallisemmin mielin, vaikka edelleen pitää tarkkailla, ettei sisko pääse tekemään pahuuksia.

Haaveena puolen vuoden täysimetys

tiistai 6. syyskuuta 2016

Olimme eilen Nooan kanssa 4kk-neuvolassa. Poika oli kasvanut hyvin, mutta viikossa ei kuitenkaan ollut tullut tarpeeksi painoa. Kuitenkin hän meni tasaisesti keskikäyrällä, näin neuvolavaatimusten mukaan. Mulla alkoi myös Eevin aikana neljän kuukauden iässä nousta itselle pelko, nouseeko paino tarpeeksi, riittääkö maito? Hyvin se riitti silloinkin. Kovasti terveydenhoitaja puhui kiinteiden aloituksesta, mutta oli tietoinen minun puolen vuoden täysimetys haaveesta, eikä todellakaan tyrmännyt toivettani. Nooahan nukkuu oikeastaan koko yön, ensimmäinen yösyöttö on vasta 5-6 aikaan aamulla. Nooa on myös hyvin liikkuvainen poika, koko ajan joko jalat tai kädet vispaavat. Päätinkin neuvolasta päästessämme, että nyt alkaa imetysrumba. Aion imettää, imettää ja imettää, että maidontulo lisääntyisi. Olen viime aikoina ollut stressaantunut muutosta, sekä jatkuvasta kahnauksesta D:n kanssa ja tiedän myös, että syön huonosti. Saatan syödä aamulla leivän ja sen jälkeen unohdankin syömisen moneksi tunniksi. Siihen on tultava muutos. Koko iltapäivän istuin imettämässä ja olin jo illalla havaitsevani maidon lisääntyneen, mutta voiko se tapahtua niin nopeasti? Ehkä vain toivon sitä niin kovasti, että alan jo kuvitella. Nyt aion kuitenkin pitää huolta, että elimistö saa riittävästi ravintoa ja juon tarpeeksi vettä. Mulla ja D:lläkin oli tänään tavallista mukavampi päivä, eikä kaikesta tullut erimielisyyksiä.
Nooa on ollut hyvin tyytyväinen vauva, eikä vaikuta siltä, etteikö saisi tarpeeksi syödäkseen. Tiedostan kuitenkin myös sen, että jos hän alkaa vaikuttaa tyytymättömältä, on pakko laittaa äidin omat toiveet sivuun ja laittaa lapsen tarpeet etusijalle, vaikka se harmittaisikin. Teen kuitenkin kaikkeni, että maidontulo lisääntyisi. Syödään, imetetään, koitetaan ottaa elämä vähän rennommin ja imetetään vähän vielä lisää. Kaivoin myös Eevin aikana ostamani imetysteet kaapin pohjalta.
Löytyykö hyviä vinkkejä maidontulon lisäämiseksi?
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|