KUINKA TUKEA ERITYISHERKKÄÄ LASTA?

Äiti ookko sä taas laittanu huulirasvaa? Onko sun tukkaa vähän leikattu? Täällä tuoksuu joku ihana. Mistä tuo ääni oikein kuuluu? Minun lapsellani on ihan mielettömän hyvä hajuaisti. Hän huomaa kaikki ihan pienet ulkoiset muutokset.  Ulos astuessaan, hän kuulee, kun jossakin kaukana on työmaa, josta kaivurin ääni kantautuu. Hän on erityisen herkkä aistimaan, kaiken. Hän on aina ollut tarkkaavainen, mutta nyt hieman vanhempana, se on alkanut korostumaan. Olen viime aikoina lukenut paljon aiheesta, sillä välillä asia meinasi aiheuttaa ongelmatilanteita. Nyt kun ymmärrän lastani paremmin ja olemme löytäneet keinoja, jotka tehoavat hänen kanssaan parhaiten, ongelmatkin ovat alkaneet väistyä.

Jossakin vaiheessa alkoivat ns. raivokohtaukset. Jestas miten paljon ääntä lähteekään kolme-neljä-vuotiaasta lapsesta, kun sellainen oikein raivostuu. Tähän liittyi välillä tavaroiden paiskomista. Kun häntä käski lopettamaan, korotti itse ääntä, jotta saisi itsensä kuuluviin lapsen huudon yli, paheni tilanne entisestään. Tällöin koskettamisyrityksistäkään ei juurikaan ollut hyötyä. Jossakin vaihesssa aloin yhtäkkiä havaitsemaan, mistä tilanteesta nämä huutokonsertit saivat alkunsa. Meteli, toisen puhuminen hänen pienen äänensä päälle, ylipäätään hänen jääminen muiden lasten jalkoihin. 

Lapsestani lähtee tarvittaessa kova ääni. Hän tykkää myös välillä leikkiä kovaäänisesti itsekkin. Mutta hän kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta, yksinoloa. Sitä, kun hän voi vetäytyä omaan huoneeseensa yksin leikkimään, tekemään palapeliä tai katsella kirjoja. Ja me sallimme sen. Varsinkin joskus päiväkotipäivän tai muuten vain riehakkaan, kovaäänisen päivän jälkeen, hän tarvitsee hiljaisuutta, muuten on peto irti. 

Toinen asia, hyvin yksinkertainen asia, meinaa saada hänet joskus suunniltaan. Se on unentarve. Meillä mennään ajoissa, iltakahdeksalta nukkumaan. Ja herätään seitsemän aikaan aamulla. Joskus jo kuuden aikaan. Varsinkin näinä kaikista aikaisimpina aamuina, hänen hermonsa alkavat pettää pienimmästäkin asiasta ennen puolta päivää. Päiväunet ovat hänelle vielä siis välttämättömät. Joskus ne jäävät kokonaan välistä tai ovat normaalia lyhyemmät jonkun menon vuoksi ja sen kyllä huomaa. Mutta tällöin osaamme jo ennustaa tämän. Päiväunet jäivät välistä, hänen mielensä on herkempi. Yritämme entistä enemmän ymmärtää häntä, koska nyt tiedämme, mistä kiukku kumpuaa.

Elämä on huomattavasti helpompaa, kun on sisäistänyt tämän pienen ihmisen erityisherkkyyden ja löytänyt keinot toimia hänen kanssaan. Meillä on enää todella harvoin tilanteita, joita oikeasti voisi kutsua raivokohtauksiksi. Erityisherkkä tuntee kaikki tunteet voimakkaammin, siksi hän myös rakastaa ja näyttää hellyyttä omalla, ainutlaatuisen voimakkaalla tavallaan. Toiselle on annettava vain aikaa, niin paljon, kuin hän sitä tarvitsee. Myös nykyisessä päiväkodissa tämä tunnutaan ottavan oikein hyvin. Hänelle uudet asiat luovat normaalia enemmän paineita, mutta kun hänen tunteita osaa käsitellä itse oikein, hän pystyy antamaan itsestään kaiken. Ja hän on siinä lopulta aivan erityisen hyvä.

Karanteeni pakotti pysähtymään

Syksy on ollut aikamoista rumbaa. Aloitin syyskuussa työt uudessa paikassa ja aivan mielettömällä motivaatiolla. En koskaan aiemmin ollut nauttinut syksystä, mun mielestä se on vaan ollut tosi tympeää ja masentavaa aikaa. Kun kesä ja lämpö katoavat. Mutta varsinkin alkusyksy oli lämmin, ja ihan mielettömän kaunis. Yhtäkkiä innostuin, kun sai ostaa uudet syyskengät ja -takin. Rakastuin syksyn väreihin. Tai siis ihan ensimmäistä kertaa rakastuin syksyyn.

Mutta sitten tuli lokakuu. Lämmin syksy oli vaihtunut jo mun makuuni kylmyydeksi. Ne mielettömän upeat syksyn värit alkoivat hiipua pois. Tuli pimeys. Satoi vettä. Ulkona ei huvittanut olla sen enempää, kuin oli pakko. Alkusyksynhuuma oli kadonnut. Väsyin ihan totaalisesti. Syyskuu oli ollut kiireistä töiden puolesta, sellaista mukavan puuhakasta. Lokakuu ja jatkuva epätietoisuus koronasta kai valtasi ihmisten mielet ja töitäkin oli selvästi vähemmän. Se toi oman ahdistuksensa. Ja mitä vähemmän oli töitä, sit saamattomammaksi ja laiskemmaksi tunsin itseni. Ja sitä väsyneemmäksi tunsin itseni. 

Vaihtui marraskuu ja pimeys jatkui. Koronakin paheni. Ja sitten mä tein virheen, jota ei saisi tehdä i k i n ä ! Keskustelin asiakkaan kanssa ja kovasti kehuskelin, kuinka ollaan niin oltu terveinä. Varmaankin jatkuva käsienpesu ja desinfiointi päiväkodeissakin on tuonut mukanaan sen, ettei perusflunssakaan tartu niin helposti. No juu, eskarilainen heräsi pari aamua sen jälkeen ihan kurkku tukossa yskien. Ja päiväkotilaistahan ei heti aleta testailemaan, jos oireet ovat lieviä ja yleiskunto hyvä. Ja meillä oli siis vain pelkkä yskä. Yskä, joka hyvällä tuurilla lähtee kolmessa viikossa. No, hoito kotona saatiin järjestettyä ihan hyvin.

No mutta sitten mokasinkin toiseen kertaan seuraavalla viikolla. ”Juu siis hirveen moni munkin kavereista ja tutuista on joutunut käymään testissä ainakin kerran. Mä oon vielä onneks välttyny siltä!” Juu niin olin. Siis millä todennäköisyydellä, mä vielä samana iltana alan tuntea pientä karheutta kurkussa, mieletöntä pää- ja lihassärkyä?? Ei muuta kun seuraavana päivänä soittoa koronaneuvontaan ja tytön kanssa molemmat testiin. Eipähän tarvii enää rehvastella, kuinka on siltäkin pahalta vielä päässyt välttymään.

Meidän karanteeni ei ehtinyt kovin pitkäksi venyä. Testiin päästiin kyllä vasta seuraavana päivänä, ilmeisesti ruuhkan takia. Omat tulokset tulivat jo samana iltana, tytön tuloksia kylläkin vielä odotellaan. Mutta ehkä tämä tuli ihan hyvään aikaan. Mulla alkoi olo aika nopeasti jo helpottaa, mutta nukuttua tässä on kyllä tullut. Ja tänään, oli satanut lunta. Ulkona oli kirkas ja valoisa sää. Mä heräsin ihan kuin uutena ihmisenä. Kuukausien väsymys tuntui olevan poissa ja mulla oli yhtäkkiä hirveesti energiaa. Tänään on pakko ottaa siitä kaikki ilo irti. Huomenna pitäis vissiin sataa vettä, niin voi olla, että herään taas ihan yhtä väsyneenä.