Tahattomasti taaperoimettäjä

Mulla on ollut molempien lasten kohdalla tarkat toivomukset, kuinka imetys menisi. Tietysti tiesin, että liikaa ei kannata suunnitella, tässäkään asiassa, miten vain voisi kuitenkin käydä.

Puolen vuoden täysimetyksestä selvittiin molempien kanssa tai E:n kanssa jäi viikon vajaaksi. Olen useamman kerran kirjoittanut imetyksestä, mutta kerrottakoon vielä, että E sai viimeiset tissimaidot yksivuotispäivänään ja lopettaminen ei olisi voinut sujua helpommin. Tällöin siis uusi raskautuminen oli iso tekijä.

N:n kanssa oli samat toivomukset, vuoden ikään asti. En ollut koskaan edes miettinyt sen pidemmälle. Suunnitelmissa oli aiemmin palata koulunpenkille ja olinkin miettinyt, että ehkä olisi helppoa lopettaa imetys siihen.

Nyt kuitenkin kaikki suunnitelmat ovat muuttuneet. Koulunpenkki vaihtui työpaikkaan ja imetys, noh, se jatkuu.

Olen aina ehkä jollakin tavalla vierastanut taaperoimetystä. Enkä tarkoita sillä kuitenkaan kauhistelua. Mielestäni on ollut upeaa nähdä, kuinka jotkut äidit imettävät taaperoitaan, silti se tuntui vieraalta ajatella tekeväni sitä itse.

Kuitenkin jo ennen N:n syntymäpäivää aavistin, että tämä ei todellakaan tule olemaan yhtä helppoa kuin E:n kohdalla. Siinä missä E:n yöimetykset loppuivat parin illan huudolla, N:n kohdalla nukuin reilu kaksi viikkoa sohvalla..

Ajattelin jo pari kuukautta sitten, että tässä sitä vedellään viimeisiä. N söi enimmäkseen tissiä aamulla ja illalla, päivällä kiinnosti kaikki muu. Kuitenkin niitä viimeisiä vedellään edelleen.

Nyt kun olen palannut työelämään, on tissittely enää hyvin pienessä osassa N:n elämää, mutta kuitenkin samaan aikaan iso osa. Vaikkakin edelleen minusta tuntuu, että imetystaipaleemme on loppusuoralla. Imetän aina ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, paitsi iltavuorosta palattuani N on jo nukkumassa, joten välillä saattaa tulla enää yksi imetyskerta. Jos olen vapaalla, saatan imettää kerran päivälläkin, mutta en enää omasta aloitteesta.

N juo hienosti tavallistakin maitoa nokkamukista, nämä lyhyet imetyshetket ovat vain pientä plussaa.

Entä sitten imetyksen lopettaminen? Olen todella useasti miettinyt lopettamista, mutta toistaiseksi mennään vielä näin. Antaa pojan syödä tissiä kun kerran kelpaa, sanoi äitini. Ehkä hän lopettaa itse kun on valmis, katsotaan. Tässä on ollut niin paljon kaikkea uutta.. muutto, päiväkoti, minun työt, joten tissi saa vielä pysyä. Se on ainakin tuttu ja turvallinen.

Päiväkoti korkattu!

Nyt ollaan virallisesti päästy kiinni päiväkotielämään. Suurin jännitys on ohi, varmaankin ihan jokaiselta. Ajattelin kaiken päiväkotiin liittyvän olevan kovin vaikeaa. Viennit ja haut, työvuorojen ajoissa ilmoittaminen, vaatteiden nimikointi ja ylipäätään koko normaali arjen, johon olemme tottuneet, muuttuminen. Mutta toistaiseksi kaikki on käynyt todella vaivattomasti.

Alunperin lapsien piti mennä eri ryhmiin, mutta oli käynyt pieni sekaannus. E:n oltiin katsottu täyttäneen kolme jo helmikuussa, vaikka syntymäpäivä on vasta jouluna. Niimpä sisarukset pääsivätkin samaan ryhmään. Tarkemmin ajateltuna se oli erittäin hyvä juttu, varsinkin N:n kannalta, joka on vielä pieni ja arka. Nyt hänellä on isosisko turvana.

Meillä oli hyvä tilaisuus aloittaa päivähoito pehmeästi. Olin itse alkuviikon vapaalla, mutta henkilökunta oli sitä mieltä, että olisi hyvä, jos toisin lapset muutamana päivänä pariksi tunniksi, niin ensimmäiset päivät olisivat lyhyitä. Itse olen sitä mieltä, että jos olen vapaalla, lapsetkin saavat olla kotona, mutta tämä oli poikkeustilanne ja myös mielestäni hyvä ratkaisu.

Vein siis lapset muutamana päivänä kello kahdeksan aamupalalle ja hain heidät lounaan jälkeen kotiin päiväunille. Aloitus meni juuri kuten olin sen epäillytkin menevän. Uskoin E:n jäävän mielellään. Hän rakastaa muita lapsia ja leluja tottakai. Niimpä hänellä ei ollut mitään ongelmaa, kun minä ilmoitin lähteväni.

Myös N:n kohdalla arvaukseni osui oikeaan. Itkua ja huutoa. Ensimmäinen päivä oli pahin. Minulle sanottiin, että lähdet vain, etkä palaa ovelta enää takaisin, se vain hankaloittaisi tilannetta. Annoin pusut ja kerroin tulevani kyllä takaisin. N jäi hoitotädin syliin itkien perääni.

Sama toistui koko viikon, mutta heti ensimmäisenä päivänä hän oli rauhoittunut pian lähdettyäni. Loppuviikosta alkuitkut olivat menneet vielä nopeammin ohi. E:llä oli ensimmäisenä päivänä iskenyt ikävä kesken leikin, mutta unohtunut kuitenkin pian. Se yllätti vähän. E myös söi alkuviikon huonosti, mutta nirsoilee hän kotonakin. Ruokahalu oli kuitenkin parantunut parin päivän jälkeen. Myös N on syönyt reippaasti itse.

Päiväkodin aloitus meni siis suuresta jännityksestä huolimatta enemmän kuin nappiin, paljon paremmin, kuin olisin koskaan uskaltanut ajatellakkaan. E on aina innoissaan, kun tietää minne ollaan menossa. Hän on saanut jo paljon kavereitakin. Taas yksi uusi sivu avattu elämässämme ja koko tarina vielä edessä.