Nyt voisi sanoa, että meidän esikoinen on viimeikin täysin päiväkuiva. Toki vahinkoja sattuu välillä, kun kesken kiinnostavan tekemisen ei muistakkaan mennä potalle, mutta pääsääntöisesti neiti osaa itse mennä vessaan kun hätä iskee!
No, aluksi olin ajatellut, että mitäs vaikeaa siinä nyt sitten olisi.. vaippa pois ja säännöllisesti istutetaan potalle. Ja hah, eihän se nyt ihan niin mennyt. Ensin potalla istuminen oli meillä pelkkä vitsi. E ei tykännyt istua siinä ollenkaan. Kaikki lelut kyllä sinne upotettiin, mutta turha luulo, että sinne mitään tehtäisiin. Viime keväänä E:n ollessan isin kanssa kotona, hän pissasi sinne kerran ja kaikista tuuletuksista huolimatta se jäi ainoaksi kerraksi piiitkään aikaan. Ajateltiin, että vielä ei ollutkaan sen aika ja jätettiin pottailut hetkeksi kokonaan.
Satunnaisesti kokeiltiin pottailua uudelleen, samoin tuloksin, kunnes alkuvuonna aloin lukea vinkkejä, kuinka muut ovat onnistuneet. Pari hyvää kikkaa löysinkin ja ajattelin, että NYT me onnistutaan.
Ensitöikseni menin ja ostin uuden, isomman ja tukevamman potan, jossa olisi mukava istuskella. Yhdestä blogista luin, kuinka heillä oli onnistuttu palkitsemalla lapsi aina kun pottaan saatiin jotakin aikaiseksi ja ajattelin, että hei tää toimii varmasti! Syödäänhän meillä välillä puuroakin tyylillä, "saat rakas namipastillin kunhan ensin syödään muutama lusikallinen puuroa.."
Ja tämä lahjominen toimi, kerran tai kaksi. Sitten siitä tuli tylsää.
Kunnes eräänä päivänä päätin, että tänään ei muuten laiteta vaippaa ja sitten vaikka siivotaan pissat sataan kertaan.. ja niinhän me tehtiinkin. Siivottiin, siivottiin ja siivottiin, mutta pariin kertaan onnistuttiin ehtimään potallekkin! Päivä päivältä siivoamista oli aina vain vähemmän ja E alkoi itse riisumaan housuja, kun halusi potalle.
Nyt ollaan uskallettu ulkoillakkin pieniä aikoja ilman vaippaa, sekä nukutaan päikkäritkin pikkuhousut jalassa. Meillä ei toiminut lahjominen, eikä uusi pottakaan ehkä ollut suurin syy, sillä heti onnistumisten jälkeen myös vanha potta, joka on yläkerran vessassa, kelpasi vallan mainiosti.
Meillä tarvittiin vain aikaa ja kärsivällisyyttä. Kun taapero oli viimein itse valmis luopumaan vaipasta, alkoi homma rullaamaan itsestään.
Ja kyllä vaippamäärän vähenemisen huomaa kukkarossa kun enää vain toinen on päivät vaipoissa!
Jäin seuraamaan sun blogia 🙂
VastaaPoistahttp://elamaapahkinankuoressaa.blogspot.fi
Tervetuloa! 😊 Käyn tutustumassa sun blogiin!
PoistaMahtavaa, hyvä Eevi! :) Meillä on samanlainen potta viikko sitten 1v. täyttäneellä Pätkällä. :) Ostin potan, kun poika oli 11kk ikäinen, lähinnä siitä syystä, että kaverin samanikäinen poika osasi jo käydä potalla. Huono omatunto iski ja painelin kauppaan. Ja mitähän varten.. Pottaan on kiva heitellä tavaroita, mutta hyvin harvoin Pätkä vielä siinä istuu - ja silloinkin on usein päällä vaippa ja housut. Enkä ole pakottanut, kyllä se märkä vaippa ja myöhemmin tosiaan märät alushousut alkaa jossain vaiheessa tuntua inhottavilta.
VastaaPoistaMekin aloitettiin harjoittelut aika aikaisin, kun jonkun tutun saman ikäinen lapsi osasi jo käydä potalla ja itselle tuli sellainen olo, että kai se nyt sitten "kuuluu" jo oppia.. Mutta nyt oli kuitenkin vasta oikea aika :) Ja vihdoinkin ollaan tässä tilanteessa! :)
PoistaMainio vaihe tämä, vaikka saattaa olla sangen työläs! Ohessa linkki tekstiini, joka liippaa läheltä aihettasi. Tsekkaa, jos joudat. Kaikkea hyvää jatkoon! http://juhaniteras.blogspot.fi/2017/04/pottamietteita.html
VastaaPoistaJuurikin sitä, mutta kun päästiin työlään alun jälkeen niin johan helpotti :) Kiitos linkistä, käyn vilkaisemassa!
PoistaLiityin lukijaksi minäkin :)
VastaaPoistaMe aloitettiin kummankin lapsen kanssa pottailu heti, kun osasivat istua tukevasti. Tavoite ei ole oppia nopeasti kuivaksi, mutta uskon että kun pottailu on tuttu juttu niin siitä on mukavasti apua kuivaksi opetteluunkin. Pakottamaan en lasta lähtisi, tietenkään, mutta kun aloitettiin noin pienenä niin potalle meneminen on kesällä kaksi vuotta täyttävälle jo itsestään selvää. Vaippa on nykyään usein kuiva ja pissa lirisee pottaan yleensä joka kerta. Helpottaa myös äidin pyykkihuoltoa kun ei pyykkikori täyty kestoista :)
Tervetuloa lukijaksi<3
PoistaKyllähän se elämää aikalailla helpottaa, mitä vähemmän on vaipan käyttäjiä, mutta tosiaan pakottamalla pottailu ei varmasti onnistu. Tulin siihen tulokseen, että kyllä lapsi oppii kun siihen on valmis ja varmasti, mitä aiemmin aloittaa, sitä nopeammin siihen saattaa tottua, vaikka meillä ei käynyr ihan niin😅 Toki meillä ei ihan niin aktiivisesti aloitettu vielä istumaan oppimisen jälkeen vaan vähän myöhemmin. Mutta tuli sekin huomattua, että se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Katsotaan kuinka meillä kuopus oppii pottailun salat😊