Koska vauva omaan huoneeseen nukkumaan?

tiistai 21. helmikuuta 2017

Nooa alkaa lähenemään 10 kuukauden ikää ja nyt meillä onkin herännyt ajatus, koska poika pitäisi siirtää omaan huoneeseen? Nooa oli noin puolivuotiaaksi erittäin hyvä nukkuja. Taisi olla jopa vajaa parikuinen, kun hän alkoi nukkua täysiä öitä tai heräsi aikaisintaan hyvin varhain aamulla. Kuuden kuukauden kohdalla tapahtui jotakin ja meillä alkoivat yölliset tissirumbat. Syömään heräiltiin vähän väliä, ei kuitenkaan ihan täysin mahdottomia kertoja, mutta 1-5 kertaa. Kun siihen lisätään esikoisen univaikeudet, ei meille vanhemmille jäänyt kovin montaa tuntia aikaa nukkua. Viime aikoina Nooa onneksi vähensi heräämistä ja kerrat vakiintuivat noin kahteen tissittelyyn yössä. Eli siis huonomminkin voisi olla.

Pari viikkoa sitten aloin olla kuitenkin jo niin huonotuulinen ja väsynyt, että D päätti alkaa heräilemään Nooan kandsa öisin ja minä saisin nukkua sohvalla. Olenkin todella lyhyessä ajassa huomannut, kuinka ihan totta parin kunnolla nukutun yön jälkeen olen aivan eri ihminen!
Nooa aika pian huomasi, että jaaahas tältä tyypiltä puuttuu tissit, no nukutaan sitten. Ensimmäiset yöt menivät helposti, pari vaikeampaa on ollut välissä, mutta unet ovat jälleen pidentyneet noin kello viiteen.



Tissitakiaisen uni kuitenkin häiriintyy sillä sekunilla kun tissit astuvat huoneeseen. Siksi olemmekin nyt alkaneet miettiä, pitäisikö Nooan pikkuhiljaa siirtyä omaan huoneeseen. Meillä on onneksi mukava sohva, jossa on hyvä nukkua, silti kaipaisin jo omaa sänkyä.
Pistinkin pientä kyselyä pystyyn eräässä vauvaryhmässä, minkä ikäisenä vauvat ovat siirtyneet omaan huoneeseen. Vastaukset vaihtelivatkin noin yhden kuukauden ja yhden vuoden välillä. 
Eevi siirtyi aikoinaan vasta vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä, mutta asuimme ennen sitä kaksiossa, joten omaan huoneeseen siirto ei ollu edes mahdollista.

Tiedän, että Nooan siirtäminen omaan huoneeseen saattaisi parantaa kaikkien yöunia, mutta kynnys on suurin ehkä minulla itselläni.. Taidamme kuitenkin pian koittaa siirtoa, kunhan olen itse täysin varma asiasta. Mutta odotamme ainakin siihen kymmenen kuukauden ikään.

Haluaisin kuulla vielä, koska teillä on siirtynyt lapset omiin huoneisiin? Onko oma huone vaikuttanut heräämisiin/yöuniin?

12 kommenttia:

  1. Meidän kohta 2 ja puoli vuotias murunen nukkuu vielä meidän huoneessa, useimmiten äidin ja isin välissä. 😊 Siirtoa on mietitty usein mutta vielä mennään näillä, meitä ei poitsu haittaa, päinvastoin. ❤️ Kyllä se ehtii vielä sinne omaan huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ehtii! Meillä esikoinen siirtyi kun muutettiin isompaan asuntoon ja olisi ollut ahdasta kun vauvakin tuli. Aamuisin esikoinen tulee viereen ja välillä yöllä jos ei suostu nukahtamaan uudelleen. Sitten vain tehdään tilaa sänkyyn❤

      Poista
  2. Kuuden kuukauden iässä on usein tiheän imun kausi, josta levottomampi yökausi voi hyvin johtua. ( https://imetys.fi/odottajan-opas/vauvan-kanssa-kotona/tihean-imun-kaudet/ )

    Meillä 2,5 vuotias nukkuu edelleen samassa huoneessa, yöheräilyihin vaikutti suuresti imetyksen lopetus. Nyt yksi lyhyt herääminen saattaa vielä yöllä olla. Luulen kuitenkin, että nukkuisin itse huonosti jos lapsi olis toisessa huoneessa. :D Ei ole kuitenkaan pitkä aika siitä kun heräiltiin monesti yössä, joten se väsymys on hyvin muistissa. Vaikuttaa tosiaan kaikkeen jaksamiseen. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on joku aika sitten opittu itse istumaan ja konttaamista harjoitellaan unissaankin, joka myös varmasti vaikuttaa uneen. Ollaan juurikin lopettelemassa yöimetyksiä kun pikkumies alkoi kovasti heräilemään. Nyt on alkanut onneksi helpottamaan minun siirryttyä olohuoneeseen.
      Kiitos! :)

      Poista
  3. Meillä taisi esikoinen muuttaa omaan (viereiseen) huoneeseen jo suunnilleen puolivuotiaana. Hän nukkui hyvin, täydet yöt, mutta minä heräsin jokaiseen inahdukseen. Heti kun lapsi siirrettiin kauemmas minusta nukkumaan, meistä kumpikin nukkui hyvin. Kuopuksen siirtoon meni sitten tovi pidempään ja hän taisi olla 8 tai 9-kuinen. Hän heräili yleensä kerran yössä, eikä haluttu häntä siirtää viereiseen huoneeseen isoveljensä kanssa, ettei veljen uni häiriinny. Kunhan yöherääminen saatiin kitkettyä siirtyi hänkin lastenhuoneeseen nukkumaan.

    Klisee: lapset niin kuin aikuisetkin on yksilöitä ja periaatteessa jokainen tietää itse mikä sopii parhaiten omalle lapselle tai perheelle :) Mun mielestä ei ole varsinaista oikeaa ikää tai aikaa siirtää lapsi omaan huoneeseen nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, lapset ovat erilaisia ja jokaiselle on varmasti oma "oikea" aikansa siirtyä omaan huoneeseensa :) Meillä on hyvä tilanne ja molemmille lapsille on mahdollista saada omat huoneet. Yhteinen huone voisi tuoda turvaa, mutta esikoinenkin on niin herkkä uninen, että luulen pikkuveljen heräilyt herättäisi myös hänet.
      Joskus yöllä herää veljen itkuun, vaikka on eri huoneessa.
      Me varmasti vielä hetken mietiskelemme pojan siirtoa omaan huoneeseen, mutta jos yöheräilyt nyt alkavat jäämään, olisi siirto ehkä ajankohtainen, sillä myös minä herään pienimpäänkin inahdukseen..

      Poista
  4. Me siirrettiin Elpu 2v omaan huoneeseen kun saatiin se toinen makuuhuone. Mutkan kautta siitä palattiinkin sitten siihen että nyt Jekku nukkuu mun vieressä ensimmäisen syötön jälkeen loppuyön ja Elpullakin on sänky meidän huoneessa 😅 ajatuksena siirtää vauva ja taapero samaan aikaan lastenhuoneeseen ja suoraan kerrossänkyyn luultavasti siis sitten kun tämä vauva on taapero myös 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä parempi järjestely teille tuo! Mekin mietittiin jokin aika sitten esikoisen siirtämistä takaisin meidän huoneeseen kun yöt hänen osaltaan olivat todella levottomia, mutta nyt on helpottanut niin, että likka on edelleen omassa huoneessa:)

      Poista
  5. Kuule, meillä pohditaan ihan samaa! Natalie on nukkunut jo jonkin aikaa yöt taas hyvin, joten varmaan olisi valmis siirtymään omaan huoneeseen. Mutta apua kun tuntuis niin oudolta, ettei hän ole siinä lähellä. Jarrutan ja mietin ja himmailen jajaja ehkä pitäis vaan kokeilla, miten se menee. Voihan neidin ottaa sit aamulla viekkuun torkkumaan tai köllöttelemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että myös meillä minä olen se joka alkaa nyt himmailemaan, vaikka itse olen ottanut asian puheeksi :D Kuinka me muka osattais enää nukkua kaksin kun yli kaksi vuotta ollut jompi kumpi lapsi vieressä..
      Itsestä tuntuisi kuitenkin tavallaan kamalalta pistää pieni yksin omaan huoneeseen, vaikka todellisuudessa saattaisi vaikuttaa positiivisesti koko perheen uniin, mutta eihän sitäkään ikinä tiedä.
      Meillä tulee neiti 2v joka aamu kainaloon vielä torkkumaan. Siellä sitten köllöttelen hetken molemmat kainalot varattuina<3

      Poista
  6. Meillä oli joskus 1,5v -vuotiaana omassa huoneessa ja sängyssä. Nyt on taas päikyn alotuksesta ollut 2v-2,5v meidän välissä ja hyvä niin. Omaan tunteeseen ja perheen jaksamiseen kannattaa luottaa. :) <3

    http://viivyvierellain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka meidän käy kun päiväkoti tulee jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi..
      Vieressä nukkuminen ei häiritse, mutta kun kuopus repii ja kiipeää päälle niin silloin on itseltäkin uni kaukana, mutta eiköhän sekin helpota<3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|